Artikkeli

Nyt myös Heinisuolle virtaa lähellä tuotettua kaukolämpöä

Kaukolämpöverkko ulottuu Kajaanissa nyt myös Heinisuolle, jonne Loiste Lämpö rakensi uutta runkolinjaa yli kilometrin pituudelta. Liikekeskus Heinisuon Kulma on ensimmäinen alueella kaukolämpöön liittynyt kiinteistö. Rakennuksen 4 000 neliömetrin tilat lämpenivät aiemmin öljyllä.
Kuvassa Marko Saviniemi lämmönjakohuoneessa paperit kädessään ja huomiovärivaatteet päällä.

Aiemmin kaukolämpöverkko ei ole ulottunut Heinisuolle. Nyt alueen asukkailla ja yrityksillä on mahdollisuus ottaa käyttöönsä energiatehokas kaukolämpö.

”Olemme ylpeitä, että voimme tarjota nyt myös Heinisuon alueen toimijoille mahdollisuuden päästä nauttimaan toimitusvarmasta kaukolämmöstä”, Loiste Lämmön Marko Saviniemi kertoo.

Liiketalo Heinisuon Kulma liitettiin kaukolämmön piiriin heti, kun uusi runkolinja viime lokakuussa valmistui. Heinisuon Kulmalla oli merkittävä vaikutus kaukolämpöverkon laajentamispäätökseen, ja neuvottelut hankkeen edistämiseksi etenivät sujuvasti. Liikekeskuksen omistava Kajaanin Kiinteistökulma Oy halusi energiatehokkaan ja toimintavarman lämmitysmuodon hiljattain remontoimaansa rakennukseen.

”Halusimme päästä eroon kalliista öljylämmityksestä ja saada tilalle huolettoman lämmitysmuodon. Kaukolämpö on siistiä ja helppoa, sillä laitteiston huoltotarve on vähäinen, eikä meidän tarvitse itse säätää tai tarkkailla putkistoja. Kaiken lisäksi säästämme entiseen verrattuna 24 000 euroa vuodessa lämmityskustannuksissa ”, Kajaanin Kiinteistökulma Oy:n hallituksen puheenjohtaja Petri Kemppainen kertoo.

Vilkkaassa liikekeskuksessa toimivat tällä hetkellä Kajaanin Sisustajat Oy, henkilöstöpalveluyritys Bolt Works, Vesikattopalvelu Kemppainen Oy, mainostoimisto Kouta Print ja A-Katsastus. Rakennuksessa ovat myös Kajaanin Kiinteistökulman omat toimitilat.

Yrityksissä työskentelee yhteensä runsaat kuusikymmentä ihmistä, ja rakennuksessa käy paljon asiakkaita päivittäin.

”Kaukolämmön ansiosta yrityksillä ja niiden henkilöstöillä on miellyttävät työolot, kun tasaista lämpöä ja lämmintä vettä riittää kaikkina vuorokauden aikoina ympäri vuoden”, Petri Kemppainen sanoo.

Ei katkoksia liiketoimintaan

Yritysten liiketoiminta oli käynnissä Heinisuon Kulmassa normaalisti koko lämmitystavan vaihdoksen ajan. ”Rakennamme liittymät kiinteistöihin aina asiakkaiden näkemyksiä kuunnellen. Pidämme huolta, ettei muutostyöstä aiheudu haittaa asukkaille tai kiinteistössä toimivien yritysten liiketoiminnalle. Lämmitys ei katkea, vaan kaukolämpö avataan heti, kun vanha järjestelmä on kytketty pois”, Marko Saviniemi kertoo.

Petri Kemppaisen mukaan kaukolämpöön siirtyminen sujui Loiste Lämmön kanssa vaivattomasti, ja yhteisen suunnittelun ansiosta säästyi sekä aikaa että kustannuksia.

”Olemme erittäin tyytyväisiä tapaan, jolla Loiste Lämpö toteutti hankkeen. Kun suunnittelimme yhdessä, löysimme kaukolämpölinjan liittymiskohdalle paremman paikan eikä rakennustyö haitannut yritysten liiketoimintaa”, Petri Kemppainen kertoo.

Kajaanin taajamasta 70 prosenttia kaukolämmön piirissä

Kaukolämpöverkko kattaa nykyisin noin 70 prosenttia Kajaanin keskustataajaman alueesta. Pituutta verkolla on 130 kilometriä.

”Haluamme tarjota kaikille kajaanilaisille lähellä tuotettua ja luotettavaa lämpöä. Rakennamme uutta verkkoa kysynnän ja kiinteistöjen liittymishalukkuuden mukaan. Heinisuon lisäksi myös Puistolassa, Ala-Lehtikankaalla ja Kuurnassa on paljon kiinteistöjä, joissa on hyvät liittämismahdollisuudet kaukolämpöön”, Marko Saviniemi kertoo.

Loiste Lämpö investoi jatkuvasti kaukolämpöverkostoon ja kehittää toimintaa. Tarjonnassa uutena tuotteena on päästötön Vihreä kaukolämpö, joka tuotetaan Kajaanissa olevan datakeskuksen hukkalämmöstä.

”Siirrymme kaukolämmön tuotannossa niin sanottuun hybridimalliin, jossa hyödynnetään sähköä, lämpöpumppuja ja polttoa käyttäviä lähteitä monipuolisesti. Tavoitteenamme on muuttaa Loiste Lämmön kaukolämpötuotanto täysin hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä,” Saviniemi kertoo.

Heinisuolle suunnitteilla 4000 m2 uutta liiketilaa

Heinisuolle on lähitulevaisuudessa nousemassa lisää liiketiloja. Kajaanin Kiinteistökulma on suunnitellut Heinisuon Kulman viereiselle tontille neljä 1 000 neliömetrin kokoista erillistä liikerakennusta. Kaikki nämä kiinteistöt lämpenevät luonnollisesti kaukolämmöllä.

Alueella on nyt saatu maanrakennustyöt valmiiksi, ja toimitilat ovat hiljaisessa markkinoinnissa.

”Käynnistelemme parhaillaan markkinointia. Etsimme vuokralaisia, mutta myynnissä on myös osakkeita. Uskon, että kysyntää on, sillä alueella ei tällä hetkellä ole tarjolla tyhjää liiketilaa”, Petri Kemppainen kertoo.